18/06/2014

Bag check

Reilu kuukausi tai pari sitten junnutreenejä pitäessäni huomasin, että mailojeni kärjissä oli jotain tahmeaa. Jänteiden yläosaan, raamiin sekä sen ulkopuolelle, niin sanottuun jänneuraan, oli kertynyt jotain epämääräistä mönjää, jonka tuoksu oli, sanotaanko, imelän kökkö.

Tarkempi tarkastelu paljasti, että tenniskassini mailaosastoon oli joutunut/unohtunut yksi joko enemmän tai vähemmän syöty banaani, jonka muhimisaika laukussa lienee ollut noin 1-3 viikon välillä. Tämä siis potentiaalisimmista banaaninkäyttökerroista eli edeltävistä sarjamatseista, päätellen.

Yksi mailoista oli reunimmaisen sijaintinsa vuoksi säästynyt tältä banaanimuumion kiroukselta, mutta kaksi muuta eivät. En mene tässä nyt yksityiskohtiin, mutta sanotaanko näin, että tämänkaltaiseen mailojen sekä kassin siivoukseen tarvitaan vähintään yksi käytetty hammasharja, rätti, vettä, puhdistusainetta ja sekä jotain ilmaa raikastavaa tuoksua. Ensiavuksi riittää toki tennishallin käsipyyhkeetkin, mutta viimeistään kotona on hyvä suorittaa perusteellisempi siivous.

Tämän odottamattoman vuosihuollon yhteydessä oli hyvä tehdä myös pieni inventaario tenniskassin sisällöstä. Huomasin, että kassihan pitää sisällään vaikka mitä, joten tässä inventaario blogistin mukana kulkevista kamoista. 
  • mailat, 3kpl
  • tossut
  • shortsit 
  • hikinauhoja, ranteisiin 6 kpl (?) ja päähän 6 kpl (?), joista 3 huivia (mallia Axl Rose)
  • pelipaita
  • sukkia 2 paria, yhdet tennissukat (valkoiset totta kai), yhdet siviilisukat (mustat totta kai)
  • puhdas t-paita
  • puhtaat kalsarit (HUOM! pitäisi olla kahdet, sillä vähintään kerran vuodessa varakalsarit pelastavat unohtuneet vaihtokalsarit ja pelikaverin irvailulta)
  • lippalakki
  • tossupussi
  • juomapullo
  • pyyhe
  • palloja, normipalloja 4 kpl, yksi punainen sekä yksi oranssi junnupallo
  • treenikirja, jossa koutsausten tuntisuunnitelmia ym. muistiinpanoja
  • grippejä, 6 kpl
  • jänteitä, 2 settiä 
  • tärinänvaimentimia 2 kpl
  • käyntikortteja (Tenniskoulu Topspin)
  • "lyijyteippiä"
  • silmälasit+kotelo
  • pikkupussukka, jonka sisällä
    • iPhone-laturi
    • iPod nano (täynnä loistavaa treeni-/juoksumusiikkia)
    • nappikuulokkeet
    • muistitikku
  • tarvikepussi, jonka sisällä
    • tärinänvaimentimia 2 kpl
    • nilkkatuki (just in case, oli pari vuotta sitten kovassa käytössä sählykentällä vääntyneen nilkan takia)
    • kyynärtuki (just in case, oli testissä golfkyynärpään takia, ei käyttöä nyt)
    • jännekireysmittari
    • kitaran plektra
    • urheiluteippiä
    • tukiteippiä
    • laastareita
    • sakset
    • linkkuveitsi
    • viini-/pullonkorkinavaaja
    • kengännauhat
    • glukoositabletteja (maku mansikka)
  • toilettilaukku, jonka sisällä
    • shampoo
    • deodorantti
    • parfyymi
    • hiusvaha
    • hammastahna
    • hammasharja
    • suuvesi
    • huulirasva
    • vanupuikkoja
    • neula- ja lankasetti
    • nenäliinoja
    • Ice Power -geeli
    • kynsisakset
    • pinsetit
    • korvatulpat
    • särkylääkettä
Toisin sanoen, käsittämätön määrä tarpeellista, mutta myös tarpeetonta sälää. Puolustuksen puheenvuorona pakkaamisen vastenmielisyys, joka varmaan jollain tasolla korreloi listan pituudessa. 

Brad Gilbertin 'Winning Ugly' -kirjan teesiä be ready lienee noudatettu ainakin varusteiden osalta. Kunpa myös mies olisi aina kentälle mennessään yhtä valmis kuin laukkunsa.