27/05/2013

Ennakko: Roland Garros 2013

Pelit ovat jo pyörähtäneet Pariisissa käyntiin, mutta ei anneta sen häiritä. Ennakkoa kehiin.

Suosikkejahan oli tasan kaksi, kuten tässä on koko kevät hehkutettu. On makuasia, kumpaako kaksikosta Djokovic-Nadal pitää suurempana suosikkina. Moraalinen finaali nähtäneen joka tapauksessa jo semifinaalissa ja nimenomaan tämän kaksikon välillä, elleivät he sitten aja toisiaan täysin piippuun todennäköisesti noin 8-9 tunnin maratonissa.

Nadalin aloitus on tätä kirjoitettaessa jo nähty, eikä se kaikilta osin ollut ihan niin vakuuttava kuin olisi voinut kuvitella. Toki Daniel Brands pelasi miehekkäästi eli juuri niin kuin Nadalia vastaan on pelattava - paukutettava menemään ja samalla toivottava, että peli kestää moista paukutusta kolmen erän verran. Nyt ei kestänyt. Saman kokee varmasti vielä joku muukin tässä turnauksessa. Mahdollisesti viime vuoden Wimbledon-peikko Lukas Rosol kierroksella kolme. Välieriin saakka Nadalin pitäisikin päästä ilman sen suurempia tapaturmia. Suurimmat uhat löytyvät nimistä Wawrinka tai Janowicz ja heistäkin vastaan voi tulla vain toinen.

Djokovicin taival alkaa huomenna tiistaina viime vuoden Garros-enkeliä David Goffinia vastaan. Ei pitäisi olla liian vaikea pala, mutta hyvä mittari kuitenkin. Seuraava testi tulee kolmannella kierroksella Grigor Dimitrovin muodossa, joka voitti Djokovicin jo kertaalleen tämän kauden massoilla. Muutoin en löydä kyllä hyvällä tahdollakaan minkäänlaista uhkaa ennen semifinaalia, johon palataan lähempänä jos ja kun se toteutuu.

Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että Djokovic on tämän turnauksen suhteen todella nälkäinen edelleen ja että hän kaatui viime vuonna hieman myös siihen paineeseen, jota mahdollisuus kaikkien neljän Grand Slamin hallitsijaksi hänelle loi. Nyt tilanne lienee siltä osin helpompi, eikä tarvitse ajatella "kuin" ura-Grand Slamiä.

Entä kaavion toinen puoli? Kun Andy Murray ja Juan Martin del Potro jäivät pois ja Tomas Berdychkin tukkoili itsensä katsomoon jo tänään, on Roger Federerillä periaatteessa tie finaaliin saakka auki. Toki Julien Benneteau ja Jo-Wilfried Tsonga ovat miestä viime vuosina silloin tällöin kiusanneet, mutta poikasiahan he Federerin käsissä näissä kemuissa ovat edelleen. Olisin todella yllättynyt, jos Federer ei yltäisi vähintäänkin semifinaaliin saakka. Toki mies on jälleen vuoden vanhempi ja fysiikkaa Ranskassa kysytään aina, joten tankin on oltava lähes täynnä puolivälierissä Tsongaa vastaan.

Semifinaalissa vastassa olisi melko varmasti David Ferrer, joka tuntuu olevan aina iskussa, mutta jonka taso ei sittenkään näytä riittävän tällä tasolla semifinaaliia pidemmälle. Tämä vuosi voi toki olla poikkeus, sillä ei hänelläkään enää montaa mahdollisuutta ole GS-turnausta voittaa ja tämän on varmasti Ferrerkin tiedostanut. Tie olisi nyt jollain lailla auki semeihin saakka, ehkä jopa finaaliin. Alla on lisäksi hyviä ja tasaisia kolmieräisiä massataistoja Nadalin kanssa, joten uskoa omassa tekemisessä varmasti on. Hyvänä päivänään voi jopa yllättää Federerin välierissä.

Näihin nimiin tämä turnaus siis käytännössä kulminoituu. 

Puolivälierät:
Djokovic - Haas
Nadal - Wawrinka
Ferrer - Gulbis
Federer - Tsonga

Välierät:
Djokovic - Nadal
Federer - Ferrer

Finaali:
Djokovic - Ferrer

Voittaja:
Djokovic

PS. On tämä jotenkin surkuhupaisaa, että kärkinimet eivät ole kohta vuoteen olleet samassa kaaviossa Grand Slam -tasolla. 

PPS. Hyvä Jakke!!!