Paras tapa katsoa tulevaan on kerrata mennyttä, joten kaivetaanpa perusteita tämän vuoden huimalle odotusarvolle.
Ensinnäkin, viime kauden neljä eri Grand Slam-voittajaa neljässä eri Grand Slamissa on miestenniksen lähihistoriassa melkoisen poikkeuksellista. Peli on, tai ainakin oli, menossa kovaa vauhtia suuntaan, jossa eri alustojen spesialistit olivat kuin katoava luonnonvara ja palloa alettiin juntata samalla tavalla kaikkialla alustasta riippumatta. Jos kuitenkin katsotaan viime vuotta, niin US Openia lukuun ottamatta kaikki kannut menivät jossain mielessä alustojen "spesialisteille". Djoko vei hitaan kovan kentän, Nadal massan, Roger ruohon ja Andy nopean kovan kentän mestaruuden, vaikka se minulle jonkinlainen yllätys Andyn syysmomentumista huolimatta olikin.
Toisekseen kärkinimien kehityskäyrät ovat monella tasolla leikkaamassa toisiaan. Selvää on, että Federerin iltarusko on jo pitkällä, jatkoi mies miten pitkään tahansa. Näkisin myös, että fyysisellä tasolla Djokovicin ja varsinkin Nadalin piikit nähtiin vuosi sitten Australiassa. Paikat ei vaan voi kestää moista enää montaa vuotta. Djokovicilläkään. Piste. Huipulla ollaan toki edelleen ja kuka tahansa heistä voi periaatteessa voittaa vielä vaikka mitä, mutta ylemmäs, saati eiliseen, ei enää pääse ja kaikki tietää sen ainoan suunnan huipulta.
Erot neljän suuren välillä saattavat olla hiuksenhienoja juuri nyt, mutta koilliseen osoittava kehityskäyrä löytynee oikeastaan vain Murraylta. Suurimmaksi osaksi siitä johtuen, että jättimäinen gorilla on nyt poissa. Ripaus aggressiivisuutta ja aloitteellisuutta ei ollut haitaksi, mutta ennen kaikkea, Andy oppi viime vuonna voittamaan. Ensin isoja pisteitä, sitten isoja eriä ja lopulta isoja otteluita sekä turnauksista tärkeimpiä. Pelkään oikeastaan vain sitä, että Andy palaa ajoittain ajokoiratennikseensä unohtamalla aggressiivisuuden. Varsinkin niissä matseissa, jotka mies luulee hoitavansa automaattipilotilla ja joissa hän myös tulevalla kaudella tulee häviämään ja juoksemaan aivan liikaa aivan turhaan. Olisi hienoa nähdä, että Andy uskaltaa olla rohkea myös jatkossa ja nimenomaan koko ajan.
Kolmanneksi on erittäin mielenkiintoista nähdä comeback-kuninkaiden jatkot. Kysymyksistä suurimpana on tietysti milloin ja miten Nadal lopulta palaa puolen vuoden breikiltään? Levänneenä taistelijana vai itseluottamuksensa kadottaneena kehäraakkina? Entä kestääkö polvi edes kesään saakka? Tai milloin mies pääsee huippukuntoon? Paljon kysymyksiä. Todella paljon kysymyksiä. Lisämausteen tuo vielä keväällä nähtävä "syöksykierre" Nadalin rankingissä (varovaisesti arvioiden sijoille 8-12), jolloin hän ei olekaan enää automaattisesti kärkisijoitettujen joukossa, vaan kohtaamassa kärkinimiä semifinaalien sijaan jo kvartseissa, kuten Del Potro viime vuosina.
Entä jatkuuko juuri Del Potron johdonmukainen nousu kohti kärkeä myös tänä vuonna? Rannevamman aiheuttama pitkä pelitauko samaan aikaan kun peli hurjistui monta pykälää teki argentiinalaisen paluulle paljon hallaa. Pää riittää vaikka mihin. Samoin miehen peli, jos tähdet taivaan ovat marginaalien suhteen oikeassa asennossa. Olympiapronssi oli jo hyvä saavutus, mutta ei varmasti tarpeeksi miehelle itselleen. Andyn jälkeen potentiaalisin uuden tasonsa löytäjä.
Entäpä sitten "ynnä muut"? David Ferrer pelasi viime vuonna elämänsä kauden, vaikka Grand Slam -kruunu jäikin saavuttamatta. Ensimmäinen Masters-sarjan voitto Pariisin hallista saattaa kuitenkin kantaa johonkin vielä isompaan. Ferrer panostanee ferrermäisesti koko kauden jyräämiseen, mutta pienen piikin rakentaminen esimerkiksi Australiaan tai Garrosille ei yllättäisi. Ei sitten yhtään. Ferrer on varmasti paikalla, jos kärjen uusjakoja päästään tänä vuonna tosissaan tekemään. Ikää alkaa olla, joten siinä suhteessa viimeisiä aikoja eletään.
Tomas Berdych voitti kauden päätteeksi Davis Cupin ja se oli parasta mitä miehelle olisi voinut sattua, sillä kuka muistaa mitä tapahtui Djokovicille hallitsevana Davis Cup -mestarina? Tai Nadalille? Niinpä. Toki nämä ovat aina yksilöllisiä juttuja, mutta potentiaalit suurtekoihin ovat olemassa kun jotain suurta ja mahtavaa on nyt voitettuna. Päästä en mene edelleenkään takuuseen, mutta tämäkin kortti on kauden edetessä hieno nähdä ja miettiä, että muuttuiko mitään.
Jo-Wilfried Tsongan metkut on tältä erää nähty. Uusi valmentaja voi auttaa, mutta vaikuttaisi siltä, että mies on jäämässä junnaamaan tälle tasolleen. Lähellä, mutta niin kaukana. Hienoinen epätasaisuus ja sitä on aika kaukana voittotaisteluista oli halut miten kovat tahansa.
Lähes samaa voi sanoa Tipsarevicistä. Kun ei riitä, niin ei riitä.
Varmasti joku pääsee iskemään tänäkin vuonna puskista, joten isketään niihin kiinni sitten kun niiden aika on. Heitänpä loppuun vielä leikkisästi jotain kristallipallostakin eli
vuoden Grand Slam -voittajat:
Australia: Andy Murray
Roland Garros: Novak Djokovic
Wimbledon: Andy Murray
US Open: Juan Martin Del Potro
ja vuoden lopun ranking:
1) Andy Murray
2) Novak Djokovic
3) Roger Federer
4) Juan Martin Del Potro
5) Rafael Nadal
Mielenkiintoista, jännittävää, herkullista ja nautittavaa tenniskautta 2013 kaikille!
